Mielikuvani Bangkokista on aina ollut lähinnä kielteinen: kaoottinen ja helteinen suurkaupunki, jossa liikkumiseen menee tolkuttomasti aikaa. En ole muutenkaan mikään suurkaupunkien ystävä muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Olenkin onnistunut välttämään Bangkokia tähän saakka, vaikka olen käynyt Thaimaassa puolenkymmentä kertaa.

Ystäväni Kirsi halusi Bangkokiin pariksi päiväksi ennen paluutaan Suomeen. Minunkin oli helpompi lähteä Bangkokista lentämällä Siem

Nanan alueelta on kätevää liikkua ilmajunalla ympäri Bangkokia. Ylhäällä ilmajunarata. 

Reapiin, joten suostuin suunnitelmaan. Niinpä Kirsi varasi jo lokakuussa meille neljäksi yöksi Airbnb-asunnon Nanan alueelta läheltä ilmajunarataa. Siltä varalta, että suurkaupunki alkaisi ahdistaa, halusimme asunnon, jossa on uima-allas.

Netistä varattavat taksit osoittautuivat käteväksi tälläkin kertaa. Nyt  testasimme Cherry-taksia, joka toimi kuten pitkin. Pääsimme 1200 bahtilla eli alle 40 eurolla suoraan Pattayan hotelliltamme Omni Towerissa sijainneen asuntomme eteen.

Valkoinen taustalla näkyvä rakennus, 35-kerroksinen Omni Tower, sijaitsi lyhyen kävelymatkan päästä ilmajunan Nana-pysäkiltä.

Rakennuksen aulasta löytyi pieni supermarket, hieroja ja pesula sekä ravintola.

Tornitalossamme oli 35 kerrosta, meidän skandinaavisesti sisustettu asuntomme sijaitsi 10. kerroksessa. Viihtyisästä yksiöstämme oli hienot näköalat, mutta emme jääneet niitä ihailemaan. Jätimme matkalaukut asunnolle ja suuntasimme saman tien Chinatowniin.

Parikymmentä metriä maan pinnan yläpuolella kulkeva Sky Train on Bangkokissa nopea keino liikkua, joten suuntasimme Nanan asemalle. Saimme liput ostettua automaatista ja ystävällisten vartijoiden opastuksella löysimme oikean laiturin.

Sky train on kiehtova kokemus, jolla Bangkok tulee kätevästi tutuksi korkealla katujen ja ruuhkien yläpuolella. Hyytävän kylmän ilmastoinnin vuoksi silmäilin kateellisena paikallisia, joilla oli pitkähihaiset puserot ja farkut jalassa. Lähes kaikki pitivät jonkinlaista hengityssuojainta. Ihmettelin kyllä suojainten tehoa, koska niitä kosketeltiin käsin, siirrettiin pois ja takaisin, kun puhuttiin puhelimeen. Mietin myös, miten hyvin maskit ylipäätään suojasivat korona-virukselta kostuessaan Bangkokin helteessä.

Jäimme pois ilmajunasta Thaksinin asemalla Bangkokia halkovan valtavan Chao

Auringonlaskun aika on Chao Phraya -joella maaginen kokemus.

Phraya -joen rannalla ja hyppäsimme Chao Phraya Express Boat -jokilaivaan. Lippu Chinatownin pysäkille maksoi noin euron, ja näkymät laskevan auringon kultaamalle ja pilvenpiirtäjien reunustamalla joelle olivat hulppeat!

Kulahtanut Chinatown

Chinatownin joen puoleinen osa oli aika mitäänsanomaton. Ylipäätään koko kaupunginosa tuntui olevan täynnä ränsistyneitä vanhoja rakennuksia, mikä oli vähän pettymys. Siellä on kuulemma kauniita temppeleitä, mutta niihin emme ehtineet.

Kävimme kävelemässä kuuluisan, kapean Sampeng Lane -kauppakäytävän, mutta se oli jo kuuden korvilla sulkeutumassa. Sitten suuntasimme tunnelmalliseen raunioromantiikkaa henkivään Wallflower-kahvilaan, mutta jonkun mystisen juhlapäivän vuoksi kattoterassi oli suljettu. Houkuttelevia kakkuja oli kyllä tarjolla yllin

Wallfowerissa Chinatownissa oli upeita kakkuja.

kyllin. Oli lauantai-ilta eikä kahvilatyöntekijän mukaan koko Bangkokista sinä päivänä mitään alkoholia. Bugger! Alkoikin saman tien tehdä mieli olutta…

Seuraavaksi suuntasimme Chinatownin pääkadulle Yaowarat Roadille, joka toimii lauantai-iltaisin yhtenä maailman suurimmista katuravintoloista. Näkymä kadulle oli kieltämättä yövalaistuksessa hieno. Väentungoksessa oli vaikeaa löytää ravintolaa, jossa olisi ollut istumapaikka. Onneksi sellainen löytyi ja saimme iltapalaa.

Emme jaksaneet enää kävellä jokirantaan, joten otimme sivukadulta taksin. Yllätykseksemme taksikyyti oli tosi nopea, sujuva ja ennen kaikkea halpa! Taksamittaria käyttävän taksin noin kahdeksan kilometrin matka hotellillemme maksoi vain pari-kolme euroa.

Wat Phra Keow ja Suuri Palatsi

Seuraavana aamuna otimme suosiolla taksin suoraan Omni Towerin edestä temppelialueelle. Tällä kertaa taksikuski ei halunnut käyttää mittaria, joten jouduimme neuvottelemaan hinnan. Kolme euroa per kärsä ei kuulostanut meistä pahalta, joten hyppäsimme kyytiin ja olimme taas yllättävän nopeasti kohteessamme.

Wat Phra Kaew eli Smaragdibuddhan temppeli on osa kuninkaallisesta Suuresta palatsista. Jadesta valmistettu Buddhan patsas, jonka mukaan päätemppeli on saanut nimensä, on vain 75 senttimetriä korkea. Thaimaalaiset uskovat, että niin kauan kun patsas on heidän hallussaan, Thaimaa on turvassa.

Olin odottanut, että Thaimaan tärkeimmällä temppeli- ja palatsialueella olisi ollut valtava tungos, mutta ilmeisesti koronavirus ja kiinalaisten karanteeni olivat tehneet tehtävänsä. Pääsimme suurempia jonottamatta temppelialueelle, joka häikäisi heti muurien sisälle päästyämme. Temppeli- ja palatsialueen loisto oli häkellyttävä!

Kullalla ja värikkäillä mosaiikeilla päällystettyjä rakennuksia, chedejä ja patsaita oli kaikkialla. Suunnistimme kartan avulla ympäri aluetta. Suurimpaan osaan rakennuksia ei päässyt sisään, joten kierros sujui melko juohevasti. Vettä tosin kului valtavasti, koska temppelialueella oli tosi kuuma.

Minuun teki suuren vaikutuksen etenkin pylväs

Ramayana-seinämaalaukset kertovat Hindu-jumalien lukuisista seikkailuista.

käytävän sisäpuolen seiniä satojen metrin matkalla kiertävät upeat seinämaalaukset. 1700-luvun lopulla tehdyt maalaukset vilisivät kiehtovia yksityiskohtia.

Päätemppeliin Wat Phra Kaewiin pääsi sisälle ihailemaan smaragdibuddhaa, joskin kengät piti jättää ulos ja kanniskella niitä muovipussissa vierailun ajan.

 

 

 

Suuren palatsin alueesta oli valtaosa jostain syystä suljettu, joten vuonna 1888 eurooppalais-thaimaaliseen tyyliin rakennettua

Suuren Palatsin Dusit Maha Prasat -palatsi on kompromissi eurooppalaisen ja thai-tyylin välillä.

Dusit Maha Prasat -palatsia ja muita upeita rakennuksia ulkopäin ihailtuamme päätimme lähteä jokirantaan. Laiturialueella hihansuuhun tarttui heti innokas naisihminen, joka tarjosi kiertomatkoja joella ja kanaaleissa. Päädyimme tinkaamaan itsellemme oman pitkähäntäveneen. Rahamme riittivätkin juuri ja juuri kahden tunnin kanaaliristeilyyn Thonburissa. Oman veneen vuokralle jäi saman verran hintaa kuin netissä mainostetuille ryhmäkiertoristeilyille per henkilö. Nyt vene oli ihan omassa käytössämme.

Veneemme lähti rivakasti liikkeelle, mutta juutuimme jo Mon-kanaalin ensimmäiselle sululle lähes puoleksi tunniksi kuuden muun veneen kanssa.