Maskipakko ja puolityhjiä museoita

Villa Lante väikkyi unelmissani läpi koko kylmän ja lumisen talven. Rooma lumosi lopulta väsyneen matkustajan, vaikka meinasin kääntyä jo Helsingin lentokentältä takaisin Tampereelle.

Kun lauantain lentoni oli minulle ilmoittamatta peruttu ja jouduin viettämään yön lentokenttähotellissa ja koko sunnuntaipäivän Frankfurtin lentoasemalla, mietin, jaksanko enää innostua koko kaupungista. Ihmettelin, olinko täysin hullu raahatessani itseni tällaisena aikana Suomen Rooman Instituuttiin lopputyötä tekemään.

Nämä maisemat ovat vaivan arvoiset! (Kuva Eila Lokka, kuvankäsittely Timo Pellikka)

Kun taksi saapui Rooman pääkadun Via del Corson varrelle, katsoin silmät selälläni ihmisvirtaa. Tyylikkäitä talvivaatteisiin pukeutuneita roomalaisia soljui ohitseni loppumattomana virtana maskit kasvoillaan. Mikä korona?

Liityin matkalaukkuani raahaten mukaan ihmisvirtaan. Ihmettelin sunnuntai-illan pehmeää lämpöä ja tuttuja rakennuksia, jotka olivat kymmenen vuoden jälkeen kuin uusia; valtavia kirkkoja, mahtipontisia renessanssifasadeja ja barokin koukeroisia yksityiskohtia. Olin jälleen kuin Liisa Ihmemaassa. Rooman taika vei välittömästi mukanaan.

Yhdeksältä illalla pääkaduilla näkyi vain sähköpotkulautoja ja pizzakuskeja.

Öinen Rooma ja lupa haltioitua

Kun pienen seikkailun ja ystävällisten paikallisten avulla löysin vihdoinkin hotellini vastaanottoon, vaihdoin empimättä majoitukseni astetta ylempään luokkaan. Yö neljän tähden hotellissa Hotel 55:ssä aivan pääkaatu Corson sivukadulla ja lähellä Espanjalaisia portaita kustansi aamiaisineen vain noin 50 euroa.

Huone oli pieni, mutta kaunis. Nautiskelin sydämeni kyllyydestä ylellisestä kylpyhuoneesta ja valtavan kokoisesta taulutelevisiosta. Nautiskelin baarikaapista neljän euron kuoharipullon ja lähdin kaupungille.

Ulos päästyäni katselin äimistyneenä tyhjiä katuja. Via del Corso oli autioitunut täysin, ja kello oli vasta vähän yli kahdeksan illalla! Ulkonaliikkumiskieltoon oli vielä lähes kaksi tuntia.

Päätin suunnistaa lempipaikkaani Pantheonille. Askelet veivät kuin itsestään ensin tunnelmalliselle aukiolle Sant Ignazion kirkon eteen. Siellä fiilistelin aukion kauniisti valaistuja rokokoorakennuksia, jotka veivät minut aikamatkalle kolmen sadan vuoden taakse.

Pantheon tupsahti kujan päästä näkyviin aivan yhtä vaikuttavana kuin muistinkin. Sen valtava koko, majesteettiset pylväät ja yövalaistuksessa hohtavat marmoriset yksityiskohdat saivat minut taas muistamaan, miksi rakastan Roomaa. Koska se saa kerta toisensa jälkeen minut haltioitumaan!

Pantheon on kauneimmillaan yöllä – niin kuin koko Rooma.

Kauneuteen tottuu – vai tottuuko?

Jostain ihmeen syystä herään ulkomailla aina aikaisin, ja niin kävi nytkin. Availin silmiä seitsemältä ja yritin vielä nukkua. Luovutin puoli kahdeksalta ja menin suihkuun ja aamiaiselle. Senkin sain nauttia tyhjässä aamiaishuoneessa kahviin saakka.

Aamupalan jälkeen lähdin happihyppelylle Espanjalaisten portaiden suuntaan ja Piazza del Popololle. Aamu oli kaunis; aurinkoinen ja raikas. Lämmintä oli noin kymmenen astetta ja roomalaiset kiirehtivät töihinsä paksuihin villakangas- ja toppatakkeihin pukeutuneena.

Espanjalaiset portaat ja aukio olivat tyhjät. Sain rauhassa ikkunashoppailla Via Condottilla ja Via Frattinalla huippumuotiliikkeiden ikkunoita. Vasta Piazza del Popololla näin pari amerikkalaisturistia.

Iki-ihana Pantheon

Minulla oli treffit puolen päivän aikaan ystäväni Sirpan kanssa Pantheonin aukiolla. Siellä sentään näkyi ihmisiä, muutamia amerikkalaisia turisteja sekä paikallisia ottamassa aurinkoa suihkulähteellä. Minäkin rohkaistuin ottamaan takin pois ja nautin siekailematta yli kahdenkymmenen asteeseen lämmenneestä ilmasta.

Kauniilla säällä Piazza della Rotonda kuhisee elämää – jopa korona-aikaan. Kuva Eila Lokka, kuvankäsittely Timo Pellikka.

Päätimme piipahtaa sisällä kirkossa. Fiilistelin hetken upeaa Pantheonin valtavaa kupolia ja sen keskellä olevaa reikää, oculusta. Mietin uskaltaisin ottaa videota. Lähellä partioiva vartija antoi luvan.  

Kun tulin kirkosta kamera kädessä, pieni tärkeän mies tuli käskemään laittamaan kameran pois. En ymmärtänyt, miksi kirkon aulassa ei saanut kuvata, mutta sisällä sai. Sirpa selitti, että minulla on ammattikamera, jolla ulkona kuvaamiseen tarvitaan kuulemma kaupungilta lupa.

Jep jep. Jotenkin en yllättynyt. En todellakaan ainut hakea kallista lupaa byrokratian viidakosta pelkkää lopputyötä varten. Hetken asiaa jäätelön ääressä pohdittuamme totesin Sirpalle, että oikeastaan aikaa, kivaa, kun jatkossa minun ei tarvitse raahata painavaa kameraa ja jalustaa mukana. Kuvaan sillä vain Villa Lantessa ja kaupungissa kuvaan iPhonella.


Puolityhjä Villa Lante ja aika, joka harppoi eteenpäin

Tulin maanantaina Villa Lanteen ensimmäistä kertaa 22 vuoteen. Juuri mikään ei ollut siellä muuttunut; jopa talonmies Giovanni ja siivooja Antonietta työskentelivät siellä yhä. Lisätietoa Suomen Rooman Instituutista, itse rakennuksesta, sen historiasta ja instituutin toiminnasta saat tästä linkistä.

Villa Lante on Suomen valtion omistama harvinaislaatuinen renessanssi-huvila. Sen rakennutti
paavin asiamies Baldassare Turini 1520-luvulla. Huvilan suunnitteli Rafaelin oppilas Giulio Romano.
(Kuva: Eila Lokka, kuvankäsittely Timo Pellikka)

Suomen Rooman instituutti Villa Lante on oma ihanan turvallinen saarekkeensa ylhäällä Gianicolo-kukkulalla. Varsinkin nyt on erityisen rauhallista, kun meitä asukkaita on täällä vain murto-osa normaalista.

Johtaja pitää Villa Lantessa yleensä tieteellisen kurssin maaliskuusta toukokuulle (olin itse kurssilla keväällä 1998), mutta korona-aikana kaikki kurssit ja tapahtumat on peruttu. Tällä hetkellä täällä asuu ja työskentelee alle kymmenen henkilöä henkilökunnan lisäksi: kaksi arkkitehtiä, yksi latinan kielen kääntäjä, yksi taidehistorian dosentti, yksi Amos Anderson -stipendiaatti ja yksi Wihurin säätiön stipendiaatti ja minä, tv-dokumenttiopiskelija.

Villa Lantessa olemme kuin herran kukkarossa, sillä täältä pitää on matkaa jopa lähimpään ruokakauppaan. Kun täältä lähtee liikenteeseen, yleensä takaisin ei ole kiirettä. Kun nyt sattuu täältä pois lähtemään.

Lähin pieni ruokakauppa sijaitsee Monteverdessä kilometrin päässä. Meikäläistä hyvin varustettua S-marketia vastaava Conad on Trasteveressa asti. Onneksi nurkan takaa lähtee bussi, joka tuo melkein Villa Lanten portille saakka.

Kukkulalle kulkeva pikkubussi 115 kulkee Viale Trasteveren kautta Tevere-joen toiselle puolelle Piazza Paolallle ja takaisin. Trasteveren aseman suuntaan kulkee bussi 870. Ne menevät kuitenkin milloin sattuu, joten kätevintä on kävellä kukkulalta alas ja ottaa bussi tai raitiovaunu joko Vatikaanin puolelta Piazza della Roverelta tai Viale Trasteveren varrelta eteenpäin.

Näkymä Villa Lanten terassilta öiseen Roomaan on aina yhtä vangitseva. (Kuva: Eila Lokka, kuvankäsittely Timo Pellikka)

Kun kaupungille tulee lähdettyä, siellä hurahtaakin koko päivä. Aina on jotakin kiinnostavaa nähtävää jossakin. Rooman kävijän tärkein asuste onkin mukavat kengät. Olen myös viikon varrella oppinut kerrospukeutumaan, sillä vaikka otan aamupäivällä aurinkoa Villa Lanten terassilla, iltapäivällä saattaa jostain putkahtaa kylmä tuuli – tai vesisade kuten eilen. Onneksi oli sateenvarjo mukana!

Mitä muuta olen viikon aikana huomannut? Sen, että kaikilla on maski kasvoillaan, koska sen käyttämättä jättämisestä saa sakot. Osa pitää maskia puolitangossa niin, että nenä on paljaana, osalla on kangasmaskit. Ilahduttavan monella on kuitenkin FFP2-tason maski.

Kaksituhatta vuotta vanhan Trajanuksen kauppahallin käytävät kumisivat tyhjyyttään. (Kuva: Eila Lokka, kuvankäsittely Timo Pellikka)

Rooma – (vielä) avoin kaupunki

Kaverit kauhistelivat, miten uskallan tämmöisenä aikana matkustaa Roomaan ja asua täällä. Roomassa ja koko Italiassa on itse asiassa nyt parempi koronatilanne kuin Uudellamaalla. Vaikka Rooma on keltainen alue, rajoitukset ovat tiukat; ulkona ja sisällä on maskipakko sakon uhalla, ja ravintolat ja baarit menevät kuudelta kiinni.

Porukalla jännitämme Villa Lantessa ja täällä asuvien ystävien kanssa, kuinka kauan tilanne jatkuu hyvänä. Iltaisin ainakin Trasteveren kadut, baarit ja ravintolat ovat täynnä ihmisiä. Syöjät, juojat ja tupakoijathan eivät käytä maskia…

Roomalaiset aikuiset pyrkivät noudattamaan turvavälejä. Paitsi kun mennään bussiin, junaan tai bussista pois. Eilen näin Vatikaan museoihin mennessäni sellaisen ihmeen, että ihmiset jonottivat tupakkakauppaan metrin päässä toisistaan. Vatikaanin museoissa taas italialiset turistiryhmät tukkivat oppaansa johdolla kapeita käytäviä turvaväleistä piittaamatta.

Paikalliset jännittävät, miten tilanne kehittyy, sillä nyt ovat myös museot ja nähtävyydet auki. Vaikka olen kaikki aikanaan jo nähnyt, tilanne houkuttelee käymään niissä uudestaan; koskaan ei tiedä, milloin ne menevät yhtäkkiä kiinni. Täällä rajoitukset paukahtavat päälle nopeasti, jopa yhdessä yössä.

Toissapäivänä testasin, pääsenkö pressikortilla sisään Trajanuksen kauppahalleille. Minulla oli kova vessahätä ja ajattelin, että voinhan käväistä siellä muutenkin, kun edellisestä reissusta oli jo parikymmentä vuotta. Ja kas kummaa, pressikortti kelpasi! (Kuva: Eila Lokka, kuvankäsittely Timo Pellikka)
Trajanuksen kauppahallien yleisölle avointa aluetta on laajennettu entisestään ja siellä on myös Napoleon-aiheinen näyttely. Jos haluat saada käsityksen siitä, miltä antiikin Rooman ajan kauppakeskus näytti, kannattaa ehdottomasti käydä Trajanuksen kauppahalleilla!

Vatikaanin museoihin pääsi jonottamatta

Eilen yllätin itseni käymällä Vatikaanin museoissa turistina ensimmäistä kertaa yli kahteenkymmeneen vuoteen. Matkaoppaana Roomassa 12 vuotta sitten työskennellessäni päätin, että tänne en tule piiitkään aikaan! Kerrankin jonotimme museoon ryhmäni kanssa lähes kolme tuntia. Kun Villa Lanten asukkaat ihastelivat torstain museoreissunsa jälkeen miten upeaa oli saada ihan rauhassa ihailla kokoelmia ja päästä jonottamatta museoon, muutin mieleni. Sinne siis!

No, lauantaina ei nyt aivan kävelty sisään eli minun olisi pitänyt varata netistä käyntini ennakkoon. Kello 11 museot olivat täynnä. Ystävällinen vartija ohjasi minut kuitenkin uloskäynnin lippuluukulle, jossa tein varauksen kello 12.30 sisäänpääsylle. Sitten lähdin mukavaan lähileipomoon pizzalounaalle.

Vatikaanin museoihin ei pääse suomalaisella pressikortilla, joten maksoin mukisematta 17 euron pääsymaksun. Museon ulkopuolella parveili virallisten oppaiden näköisiä tyyppejä, jotka olisivat myyneet lipun 30 euron hintaan. Jep jep ja moro…

Mitä vajaassa neljässä tunnissa ehti nähdä?

Oli aika huikeaa kävellä puolityhjässä aulassa. Pinakoteekissa oli makuuni liian paljon ihmisiä, joten lähinnä kävelin sen läpi. Paikka oli turhankin tuttu matkaopas-ajoiltani. Viereinen Museo Gregoriano Profano, joka oli osittain suljettu, taas oli ihan tyhjä. Kuten sen vieressä sijaitseva upea kristillinen sarkofagi-kokoelmakin – oi autuutta!

Myös egyptiläisessä museossa Museo Gregoriano Egiziossa riitti paikoitellen vilinää, mutta etruskimuseo Museo Gregoriano Etrusco taas kaikui tyhjyyttään. Nautiskelin hiljaisuudesta ja ihailin esineiden lisäksi museota itseään.

Paikoitellen Vatikaanin museon katot saivat minut suorastaan haltioitumaan! Kattoon tuijottelu ei vain oikein onnistu silloin kun museo on tupaten täynnä ihmisiä, joten otin nyt tilanteesta kaiken ilon irti.

Antiikin Rooman veistotaiteen museossa Pio-Clementinossa piti välillä odotella omaa vuoroa, jotta pääsi ihailemaan suosituimpia töitä. Ne olivat ennestään opasajoilta tuttuja, joten säästin paukkuja Museo Chiaramontiin.

Museo Chiaramonti käsittää yli tuhat kreikkalaiseen ja roomalaiseen kuvanveistoon liittyvää taideteosta. Suosikkejani siellä olivat tavallisten ihmisten muotokuvat, jotka paljastavat piirteitä kohteen persoonallisuudesta jopa valokuvia paremmin!

Gallerioissa en jaksanut jäädä ihailemaan karttoja tai vaikuttavia gobeliineja, vaan ihastelin taas ennemmin käytävien upeita kattoja. Rafaelin huoneissa oli makuuni liikaa väkeä, joten suunnistin suosiolla Sikstiiniläiskappeliin.

Oli melkoinen elämys saada ihailla rauhassa kappelin upeita katto- ja seinäfreskoja! Koska ihmisiä oli vain murto-osa normaalista, oli kappelissa ihanan hiljaista ja uskalsin katsella niskat kenossa kattomaalauksia ilman pelkoa siitä, että joku tuuppii tai ryövää haltioituneen turistin.

Takaosan ovi suoraan Pietarinkirkkoon oli suljettu, joten kävijät ohjattiin Sikstiiniläiskappelista takaisin museon kokoelmien kautta sisäänkäynnille. Onneksi, sillä muuten en olisi löytänyt Museo Chiaramontin Braccio Nuovon kokoelmaa ja Prima Portan Augustusta uudelleen. Haltioiduin myös Aldobrandin kokoelman upeista roomalaisista seinämaalauksista.

Kävelin 3,5 tunnissa käytännöllisesti koko museon läpi. Koska osa kokoelmista oli opiskelu- ja opasajoilta tuttuja, saatoin keskittyä muutamaan kohteeseen paremmin. Suosikkini oli ehdottomasti Museo Aldobrandini – on käsittämätöntä, miten eläviä freskoja ja muotokuvia roomalaiset osasivat maalata jo kaksi tuhatta vuotta sitten!

Lepopäivä – mikä se on?

Sunnuntain piti olla lepopäivä varsinkin särkeville jaloilleni, mutta kun katsoin säätiedotusta, se lupasi maanantaille ja tiistaille sadetta. Niinpä päätin piipahtaa Santa Maria in Cosmedin -kirkossa ja Forum Boariumilla eli härkätorilla kuvaamassa.

Tuumasta toimeen: kävelin alas Trastevereen ja suunnistin kuvaamaan ensin Rooman vanhinta siltaa Ponte Emiliota eli Ponte Rottoa.

Ponte Rottoa eli ”rikkinäistä siltaa” alettiin rakentaa 179 eaa ja se valmistui 142 eaa.

Forum Boariumillla kuvailin upeita antiikin ajan Fortuna Viriliksen ja Hercules Victorin temppeleitä. Santa Maria Cosmedin oli mennyt jo yhdeltä kiinni, joten kävelin Circus Maximuksen reunaa pitkin San Stefano Rotondan pyörökirkkoon Celio-kukkulan toiselle puolelle. Piipahdin San Clementen kerroskirkossakin, mutta se oli suljettu, vaikka nettisivujen mukaan sen olisi pitänyt olla auki. Che peccato!

Huh, mikä lenkki! Ainakin viisi-kuusi kilometriä. Pitäisi hankkia askelmittari! Varsinkin, kun en löytänyt oikotietä Circus Maximukselta Celio-kukkulan yli kirkolle… Aina ei Google-karttakaan auta perille – ja eivät kyllä pidä aukioloajatkaan netissä paikkaansa…

Alla prossima! Kirjoittelen taas ensi viikolla. Yritetään pysyä terveinä!

PS. Jos tykkäsit postauksesta, jaa kaverillekin!

PPS. Jos haluat vierailla antiikin Rooman ja Pompeijin nähtävyyksissä kotisohvalta käsin, pääset videovinkkeihini tästä linkistä!