Kangasala on kaunis muulloinkin kuin kesäpäivinä, joten miksi et kokeilisi syksyistä lauantai- tai sunnuntaipäivää vaihteeksi Kangasalla! Kaunis pikkukaupunki järvi- ja harjumaisemineen tarjoaa näkemistä ja tekemistä kaikkina vuodenaikoina. Syksyllä luontopolut ovat mielestäni parhaimmillaan.
Pari viikkoa sitten lokakuisena sunnuntaina oli niin ihana ilma, että päätin käydä testaamassa lukijaltani saamani vinkin Sorolan portaista ja Kirkkoharjun alueesta. Piipahdin samalla Kirkkojärven näkötornissa sekä Kangasalan kauniissa vanhassa kivikirkossa.


Kirkkojärven luontopolutkin kutkuttelivat, mutta aika loppui kesken. Sain kolmessa tunnissa punaiset posket ja iloisen mielen! Enkä enää ihmettele, miksi paikkakunnan upeita maisemia ihailivat matkailijat jo 1800-luvulla!
Tokihan Kangasalla saisi vietettyä koko viikonlopunkin, sillä kaupungista löytyy muitakin kauniita ulkoilureittejä, upeita museoita ja nähtävyyksiä; mm. Vehoniemen ja Mobilian automuseot ja tänä vuonna yleisölle avattu Arboretum Frick, josta voit lukea lisää tästä linkistä.

Sorolan portaat vievät upeisiin harjumaisemiin
Sorolan monttuun on tehty syksyllä 2020 komeat kuntoportaat, Pirkanmaan pisimmät itse asiassa, joissa pääsee hengästymään peräti 316 askelman voimin. Portaat lähtevät ylöspäin mukavan loivasti, mutta loppua kohti ne jyrkkenevät kunnon treeniportaiden tapaan. Väliin on rakennettu lepotasanteita penkkeineen. Niiltä käsin on mukavaa ihailla maisemia ja tasata hengitystä.


Montussa on myös uusi toiselta sivulta avoin grillikota-laavu, jossa voi paistaa makkaraa. Virkistysalueen rakentaminen on vielä ilmeisesti kesken, koska se on aidattu rumalla muovinauhalla ja valkoisilla aitaelementeillä. En kyllä ymmärtänyt, mitkä niiden tehtävät olivat, koska eivät ne ketään pidä poissa. Sattuvat vain ikävän näköisesti silmään.
Sorolan virkistysalueelta löytyy maastopyöräilyreittejä, lasten bmx-rata, rantalentopallokenttä, alamäkipyöräilyrata, ulkokuntosali ja kenttä kaikenlaiseen pelailuun. Maastoratsastusreitti kulkee alueen itäreunalla. Talvella alueella voi hiihtää.
Sorolan portaiden yläpäästä pääsee kävelemään Kirkkoharjua sekä oikealle että vasemmalle. Minä valitsin vasemmalle menevän reitin, joka on selkeästi opastettu Näkötorni-kylteillä.


Harjun laella kulkeva polku on merkittyä reittiä huonokuntoisempi eli siellä on juuria ja kivikkoa, mutta näkymät ovat aivan toista luokkaa. Tai ulkoilureittejähän on koko harju täynnä, mutta harjun polku on ehdottomasti kaunein ja valoisin. Jos taas ei luota omiin jalkoihin ja suunnistustaitoihin, selkeästi viitoitetulla Näkötornin reitillä ei voi juuri eksyä.
Kirkkoharjun näkötornin kahvilassa mieli lepää
Harjun polku yhtyy pian Näkötornin ulkoilureittiin, jota minäkin taivalsin loppumatkan noin kilometrin verran Näkötornille. Keltainen näkötorni on hieno. Sen rakensi Tampereen jugendrakennuksistakin tunnettu rakennusmestari Heikki Tiitola. Se valmistui 1931.

Jyrkät portaat vievät tornin näköalatasanteelle, josta avautuvat hulppeat näköalat pohjoiseen Vesijärvelle, itään kirkontornin yli Kuohunharjulle ja etelään Kirkkojärven yli Roineelle. Näkötornin juurella uupunutta patikoijaa odottaa näkötornin kahvila, joka on myös viikonloppuisin auki. Lisätietoa kahvilasta ja sen aukioloajoista saat tästä linkistä.

Virkistävän cappuccinon ja ihanan tuoreen munkin jälkeen lähdin palailemaan takaisin Sorolan montulle, jonne jätin auton. Otin kuitenkin ulkoilureitin vierestä oikealta kapeamman polun, johon on merkitty lapsille luontopolkutehtäviä. Polku oli paljon mukavampi kulkea kuin leveä ulkoilureitti.
Kun polku päättyi, ylitin ulkoilureitin ja palasin tutulle harjun polulle, jota jatkoin Sorolan portaille saakka Google Mapsin avulla. Ensi kerralla jatkan Sorolan portaista oikealle – tai kierrän koko Kirkkojärven kiertävän kahdeksan kilometrin lenkin!
Lue lisää Sorolan ulkoilu- ja virkistysalueesta tästä linkistä!
Sorolan portaiden lähellä on Asemantiellä linja-autopysäkkejä, mutta bussi numero 45 ei kulje Tampereelta suoraan Sorolan montulle. Voit ottaa Tampereen Keskustorilta bussin numero 40 ja jäädä Kangasalan keskustan puolella pois. Siitä on lyhyt matka kävellä Kirkkoharjun näkötornille. Sorolan portaille bussilla 40 pitää jäädä Pikonlinnassa pois ja kävellä 1,7 km.
Ajantasaiset linja-autoyhteydet löydät Nyssen reittioppaasta tästä linkistä sekä Google Mapsista.
Ensi keväänä käyn testaamassa lisää reittejä Kangasalla. Antakaa vinkkejä ja palautetta!
Kangasala voisi olla kiinnostava kohde eikä sinne itselläni kertyisi matkaakaan ihan mahdottomasti. Positiivista myös, että kirkkoon pääsi sisälle, monesti ne ovat tähän aikaan vuotta suljettuina. Työkaverini kehui noita automuseoita aiemmin tällä viikolla ja Arboretum Frickistä olen lukenut paljon hyvää.
Hei Mikko,
suosittelen ihan ehdottomasti päiväretkiä Kangasalle! Vehoniemen Automuseossa ja Mobiliassa saa helposti kulumaan aikaa – kuten myös niiden herkullisia tuotteita myyvissä kahviloissa :). Puhumattakaan muista nähtävyyksistä kuten kauniista Arboretum Frickistä ja Kangasala-talon tarjonnasta. Lisäksi nuo patikkapolut ovat upeita. Minullakin on vielä monta testaamatta!