(julkaisu sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä)

”Jos olisi aikaa, aloittaisin bloggaamisen.” Kuulostaako tutulta? Ajattelet, että ”sitten kun lapset ovat isoja tai sitten kun olen eläkkeellä, minulla on aikaa aloittaa xxxx.”

Kadehdimme ihmisiä, jotka toteuttavat unelmansa ja ihmettelemme, miten he sen tekevät hektisestä perhe-elämästä ja työstä huolimatta. Ajattelemme, että heillä on varmaan mahtava tukiverkosto tai vähättelemme itseämme: ei minusta ole tuollaiseen. Keksimme tekosyitä ja selityksiä sen sijaan, että yritämme löytää aikaa unelmiemme toteuttamiseen.

Käsi sydämelle: kuinka usein olet aloittanut opiskelun, liikuntaharrastuksen tai luvannut itsellesi käyttää x aikaa jonkin uuden opetteluun tai tekemiseen päivittäin? Kuinka usein olet huomannut, että et ehdi tai jaksa tai ei huvita tehdä tätä asiaa x ja lupaat itsellesi tehdä sitä sitten viikonloppuna enemmän? Ja kuinka usein viikko tai kaksi on huvennut ilman, että olet tehnyt asiaa x?

Meillä kaikilla on kiireitä ja aina asiat eivät mene kuin Strömsössä. Pitää olla myös itselle armollinen. Mutta kun itselle luvattu asia jää tekemättä kokonaan tai unohtuu, se murentaa omaa itseluottamusta ja vahvistaa epäonnistumisen tunnetta.

Tästä syntyy helposti kierre: ajattelit, että ei minulla ole aikaa / ei se onnistunut viimeksikään / ei minusta ole tähän. Ja unelmat jäävät toteuttamatta.

Olen syyllistynyt tähän itsekin niin monta kertaa, että olen uponnut aiheeseen useiden blogien ja elämäntaito-oppaiden avulla. Jaankin tässä blogissa testaamani ja parhaaksi toteamani vinkit sinulle, lukijani. Otan myös mielelläni vastaan vinkkejä, mikä toimii sinule!

Tiia Konttisen blogikurssin osanottajat tunnistavat osan vinkeistä, joitakin olen pöllinyt Anna Perhon mainiosta *Antisäätäjä-äänikirjasta, osa on muista blogeista ja lehdistä, osa taas omia havaintojani ja kokeilujani ja osa on saanut innoituksensa Satu Rämön ja Hanne Valtarin mahtavasta ja inspiroivasta *Unelmahommissa-kirjasta.


Kellottaminen auttaa löytämään aikaa unelmillesi

Aikaa saa lisää vain karsimalla jotakin pois. Jos oikeasti haluat löytää aikaa unelmasi toteuttamiseen, silloin täytyy priorisoida: päättää, mikä elämässäsi on todella tärkeää.

Aikaa saa lisää vain karsimalla jotakin pois. Klikkaa ja Twiittaa

Sanoita paperille, mistä unelmoit, miten pääset tavoitteeseesi ja mitä se vaatii. Jos haluat kirjoittaa kaksisataasivuisen kirjan, milloin se on valmis? Montako päivää suunnittelua se vaatii? Montako sivua päivässä pitää kirjoittaa, että kaksisataa sivua on kasassa?

Jotta voit hallita aikaasi, sinun täytyy tietää, mihin se oikein menee. Kuva: Pixabay

Jos aika lasten ja perheen kanssa ovat elämässäsi tärkeintä, ajasta perheen kanssa voi olla vaikeaa nipistää. Mutta entä se parituntinen telkkarin ääressä, kun lapset ovat menneet nukkumaan? Tai voisiko kotitöitä jakaa uudestaan? Saatko viikonloppuna omaa aikaa unelmiesi toteuttamiseen?

Tiia Konttinen neuvoo Anna Perhon lailla Bloggaajasta ammattilaiseksi -kurssilla kirjaamaan yhden päivän tekemiset ylös 15 minuutin tai puolen tunnin tarkkuudella. Kun kaikki päivän askareet ovat paperilla, on helppoa nähdä, mihin aika oikeasti menee.

Kun tein tämän harjoituksen, huomasin, että minun helmasyntejäni ovat televisio ja erilaiset uutiskirjeet. En ole kiinnostunut tekniikasta, joten onko Tekniikan&Talouden uutiskirjeen seuraaminen päivittäin relevanttia? Tai tv-sarjat, joiden aikana surffaan netissä?

Laita munakello, Pomodoro-sovellus tai kännykän ajastin käyntiin ja kynä käteen ja kirjaa päivän askareet ylös. Siitä se lähtee. Ole kuitenkin rehellinen!


Kun suunnitelma menee metsään…

Kun ajatus jumittaa, kannattaa mennä metsään!

Oletko huomannut, miten usein suunnitelmat vesittyvät hyvistä aikomuksista huolimatta? Niin minullekin kävi.

Minun haaveeni on suorittaa edellä mainittu Tiia Konttisen blogikurssi loppuun kesäkuuhun mennessä. Tavoitteena oli myös saada uudistettu blogi auki toukokuun puoliväliin mennessä.

Tätä blogia kirjoittaessa on toukokuun 22. päivä eikä uudistetun blogin avaaminen häämötä vielä muutamaan päivään. Puolustelin vielä viikko sitten itseäni, että aurinkoisena kevätpäivänä on pakko päästä metsään lenkille. Pari kertaa ystävä soitti juuri, kun olin päässyt kurssisivulle. Kerran mies innostui töiden jälkeen ruoanlaitosta enkä vatsa pulleana jaksanut illalla opiskella.

Seli seli, puuttuva aika olisi pitänyt korvata viikonloppuna. En kuitenkaan tehnyt niin.

Mitä paremmin tällaiset tilanteet osaa ennakoida, sitä helpompaa on laatia suunnitelmat B ja C. Rötväilyn vastapainoksi lupasin itselleni, että on aivan sama, mihin kellonaikaan teen opinnot, kunhan ne tulevat päivittäin tehtyä. Jos joku päivä jää välistä, se korvataan seuraavana päivänä tai viimeistään sunnuntaina.

Kävimme taas lauantaina jätskiautolla ja vaikka tarkkailen syömisiäni, olen luvannut itselleni yhden Kinder-puikon palkkioksi opiskelusta – joka ilta. Ilman sitä puikko jää pakastimeen.

Miten sinä motivoit itsesi työskentelemään kohti tavoitetta?

Kun motivaatio on hukassa, 10 minuutin sääntö auttaa

On myös päiviä, jolloin opiskelu tai itselle sovittu tehtävä ei vain nappaa. Silloin voit kokeilla 10 minuutin sääntöä.

10 minuutin sääntö tuli minulle tutuksi vuosia sitten liikuntaharrastuksen kautta. Se tarkoittaa sitä, että kun lupaat itsellesi liikkua 10 minuuttia sinulle mieluisalla tavalla, lämmettyäsi voit innostua jatkamaan koko treenin loppuun.

Sama pätee unelmien toteuttamiseen. Lupaa itsellesi tehdä päivittäin 10 minuuttia töitä – on se sitten vain yksi tehtävä tai puoli sivua tekstiä. Jos se innostaa jatkamaan, kymmenen minuutin sääntö on toteuttanut tehtävänsä. Jos tekeminen jää kymmeneen minuuttiin, voit taputtaa itseäsi selkään: teit silti jotakin!


Vapauta rutiineilla ja aikatauluilla aikaa unelmiesi toteuttamiseen!

Viime vuonna kohkattiin kovasti Robin Sharman *The 5 AM Club: Ota aamut haltuusi, kohenna elämääsi -kirjasta, joka kehottaa heräämään aamulla viideltä ja käyttämään aamun ensimmäisen tunnin urheiluun ja meditointiin. Näin päiväsi alkaa Sharman mukaan energisesti, mikä vaikuttaa positiivisesti koko loppupäivään.

Ostin kirjan ja luin ensimmäiset kaksikymmentä sivua. Totesin saman tien, että tämä ei sovi minulle. Tiesin sen jo kirjaa ostaessani, mutta olin utelias ja menin koukkuun. Ei kannattanut. Olen illanvirkku ja aamuntorkku, enkä saa mitenkään luonnollisin keinoin keikautettua rytmiäni täysin toisin päin. Ja miksi pitäisi? Ei se tee minusta parempaa ihmistä.

Minun mielestäni jokaiselle on tärkeintä nukkua riittävästi. On aivan sama milloin nukut, kunhan elämäsi on tasapainossa ja elät itsellesi parhaiten sopivan rytmin mukaan. Eli jos olet illanvirkku ja aamuntorkku, tee töitä yöllä tai silloin kun se elämänrytmiisi sopii. Jos taas heräät luonnostasi ennen kukonlaulua, käytä ihmeessä se oma aika unelmiesi toteuttamiseen.

Miten sinä palkitset itsesi hyvin tehdystä työstä – tai siitä, että sait itsesi motivoitua töihin, liikkumaan jne.? (Kuva: Pixabay)

Tärkeintä on tasapaino – ja motivoivat palkinnot!

Unelmia jaksaa toteuttaa, kun on levännyt ja virkeä. Tähän kuuluu unen lisäksi se, että elämän muutkin osat ovat balanssissa: teet sopivasti töitä, liikut vähintään 20 minuuttia joka päivä (muista, että kaikki pienetkin pätkät lasketaan – myös työmatkat kävellen, pyöräillen jne.), virkistyt perheesi ja harrastustesi parissa ja syöt tarpeeksi terveellisesti.

Ihminen on luonnostaan sellainen, että hän pyrkii pääsemään kaikesta helpolla ja saamaan välitöntä tyydytystä. Jos eläisimme viettiemme mukaan, harva asia tulisi tehdyksi ja osa meistä olisi tolkuttoman lihavia possuja. Voimme kuitenkin käyttää heikkouksiamme hyödyksi, kun haluamme jotakin. Itsekuria vahvistaa, kun saamme siitä ennemmin tai myöhemmin palkinnon.

Itsekuria vahvistaa, kun saamme siitä ennemmin tai myöhemmin palkinnon. Klikkaa ja Twiittaa

Jos jonkun asian tekemisen tuntuu vaikealta, miten palkitset itsesi sen tekemisestä? Karppaajalle minun Kinder-puikkoni voi olla huono idea, mutta muuten se ei kaada tasapainoista laihduttajan ruokavaliota.

Rutiinien avulla asiat tulevat helpommin tehtyä

Kun olet tehnyt viikko- ja päiväaikataulut, sinun on helpompaa sanoa ylimääräisille tehtäville ei – tai ainakin siirtää ne sellaiseen aikaan, joka sopii tavoitteisiisi paremmin. Jos sähköpostien ja somen tarkistelu sekä uutiskirjeet ovat aikasyöppöjäsi, aikatauluta ne kalenteriin ja pidä sähköposti ja some muun ajan kiinni. Jos sanot kiinnostaville aina joo ja se lykkää itsellesi tärkeitä asioita, sinun pitää aikatauluttaa ne sellaiseen aikaan, että saat sinulle merkitykselliset tehtävät tehtyä. Teet ylimääräiset tehtävät aikatauluun merkittynä aikana.

Kuulen jo mielessäni, kuinka puhiset: ”Ei se toimi noin, ainahan töissä tulee yllättäviä asioita vastaan.” Kyllä, tiedän sen, koska olen yrittäjä. Mutta en minäkään taivu ad hoc -tilauksiin – tai hyvin harvoin. Jos joku toimeksianto pitää tehdä saman päivän tai seuraavan aikana ja joudun siirtämään omia tehtäviäni, se maksaa ekstraa. Tähän saakka se on sopinut tilaajille.

Kalenteriin on toki hyvä jättääkin aikaa ad hoc -tehtäville, sillä niitä tulee aina. Jos ei tule, sinulla on enemmän aikaa suunnitella asioita taas eteenpäin tai ottaa vähemmän kiireisten asioiden pinosta seuraava tehtävä työn alle.

Suosittelenkin lämpimästi päivittäisiä To Do -listoja. Jos olet tavoitteidesi kanssa tosissasi ja haluat tehdä tarkempia viikko- ja kuukausisuunnitelmia ja säästää itsellesi vähintään kolme lisätuntia viikossa, lue 5 ohjetta, joilla raivaa lisää aikaa arkeen -blogini tästä! Kerron siinä omasta mielestäni toimivimmat keinot ajanhallintaan ja vinkkaan parhaat tärpit Anna Perhon Antisäätäjä -kirjasta.

Jos pidit tästä blogista, jaa se ystävillesi alla olevista somepainikkeista!

PS. Tiesitkö, että voit kuunnella *Unelmahommissa-kirjan myös äänikirjana?

  • Linkin kautta pääset testaamaan BookBeat-Premiumia maksutta, jos et ole kokeillut BookBeatia aiemmin, ja voit kuunnella ja lukea niin paljon kirjoja kuin haluat kokeilujakson aikana! Etu koskee uusia BookBeat-käyttäjiä.