Entä jos oletkin (ja sinulla on) tarpeeksi?
Eikö ole kumouksellista ajatella, että ei tarvitsisi koko ajan ostaa uusia, muodikkaita vaatteita ja kauniita asioita kotiin, opiskella, laihduttaa ja kuntoilla? Että olisit hyvä ja riittävä ihan sellaisenaan? Että tyytyminen (edes hetkeksi) olemassa olevaan tavaraan, omaan itseen ja olemassa olevaan olotilaan onkin sitä kuuluisaa vapautta? Että olet juuri siinä, missä pitääkin.
Kiitos, Eeva, että muistutit!
”Merkityksellisistä hetkistä syntyy merkityksellinen elämä”
Eeva Kolu muistutti minua tällä lauseella, miten yhteys muihin ihmisiin on meille ihmisille elintärkeä. Yleensä merkitykselliset hetket koetaan toisten ihmisten kanssa, ei heidän kauttaan.
Kuolevat ihmiset katuvat yleensä eniten sitä, etteivät viettäneet aikaa rakkaidensa kanssa, vaan laittoivat työn tai jonkin muun asian edelle. Minä en halua tehdä sitä virhettä. Siksi tämä nosto.
Aitoa yhteyttä ei kuitenkaan voi rakentaa valheelle, teeskentelylle, oman itsen nostamiselle ja /tai ennakkoluulojen varaan. Kun uskaltaa kuunnella ja antaa itsestään, voi myös saada takaisin. Enemmän kuin odottikaan – joskus jopa uuden ystävän!
”Rutiinit vapauttavat mielestä kaistaa”
Eeva Kolu toteaa osuvasti, että kun jonkin asian hoitaa rutiininomaisesti ajallaan, ei tarvitse käydä itsensä kanssa keskustelua siitä, teenkö jonkin asian, miten sen teen ja milloin.
Myös minulle rutiinit ovat avain hyvään elämään. Kun poikkean niistä liikaa ja liian usein, alan voida huonosti.
Esimerkiksi iltarutiinieni (tietokone, kännykkä ja tv kiinni klo 22 mennessä, lämmin suihku ja annos melatoniinia, sänkyyn klo 23, lukemista, valot sammuvat klo 00-01) ansiosta nukahdan helpommin ja aamurutiinien avulla herään jokseenkin työkykyisenä seuraavaan päivään. Tämä on minulle tärkeää, sillä olen illanvirkku ja aamuntorkku yökyöpeli, jonka unettomuus voi pitää hereillä vaikka aamukuuteen.
Tätä kirjoittaessa kello on 23.25 enkä ole vielä pessyt meikkejä pois enkä käynyt suihkussa. Jäin jumiin tämän blogin kirjoittamiseen, kun tämä on niin mukavaa. Ja kirja on pikalaina, joka pitää palauttaa ylihuomenna. Pakko painaa (onko?) Auts.
Kaizen – ”muutos ei aina vaadi palavia siltoja ja sotasuunnitelmaa”
Minä ja Eeva Kolu muistutamme toisiamme siinä, että olemme levottomia sieluja. Kun emme ole olleet tyytyväisiä elämäämme, olemme tehneet helposti jonkin radikaalin ratkaisun; eronneet parisuhteesta, irtisanouuneet työpaikasta ja vaihtaneet paikkakuntaa – tai jopa maata – ainakin minun tapauksessani.
Entä jos voisinkin muuttaa elämäni pienin askelin suurten ja dramaattisten siirtojen sijasta?
Eeva Kolu kertoo kirjassaan liikemaailman strategiaan viittaavasta termistä kaizen, jolla pyritään parantamaan tehokkuutta, tulosta tai työntekijöiden tyytyväisyyttä pienillä muutoksilla suurten innovaatioiden sijaan. ”Psykologi Robert Maurerin mukaan kaizen toimii, koska pienillä askelilla voi kiertää aivojen pelkoreaktion”, hän kirjoittaa.
Vaikka suuri tavoite motivoi, pieniin on helpompaa ylettää. Norsunkin voi syödä – pala kerrallaan. Minun kaltaiselleni ihmiselle kaizenin suurin haaste on opetella kärsivällisyyttä ja rutiineja sekä uskoa ja luottamusta siihen, että askel kerrallaan voin päästä tavoitteeseeni. Että elämä kantaa.
”Joskus, kun mitään ei ole tehtävissä, kannattaa luovuttaa”
Kiltin tytön tunnistaa siitä, että hän on korkeintaan vähän väsynyt. Vaikka kuinka väsyttäisi pitää jaksaa. Jos edessä on ongelma, se pitää ratkaista.
Olen huomannut, että toisiin vertailun lisäksi helppo tapa uuvuttaa itsensä on taistella tuulimyllyjä vastaan. Eeva Kolu kehottaa ottamaan toisinaan pienen loman käsillä olevasta probleemasta. Silloin eteen saattaa tupsahtaakin yllättävä ratkaisu. Ehkä se liittyy myös siihen vanhaan sanontaan, että kun menee kauas, näkee lähelle? Tai näkee metsän puilta?
”Mitään ei voi pakottaa, ainakaan mitään hyvää”
Olen tunnettu kärsimättömyydestäni. Jos joku autoilija junnaa tasan rajoitusten mukaan edessäni, kiehun alle minuutissa. Kaikkien muutostenkin pitäisi tapahtua nopeasti. Mieluiten heti. Kilo viikossa, viisi kiloa kuukaudessa.
Sitten on asioita, joita en vain saa aikaiseksi. En osaa helposti irrottautua raskaiksi käyneistä työtehtävistä mieluisampiin, jos se vaatii uuden teknologian opettelua. En saa helposti lähdettyä ihmissuhteista, joista tulee liian usein paha mieli. Muutos pelottaa enkä tiedä, olenko valmis.
On lohdullista ajatella, että ei minun ei pidä tehdä mitään, koska aikaa on.
Eeva Kolun sanoin:
Sun pitää vaan. Eikä pidä.
Sun pitää vaan;
kuunnella itseäsi
ja ottaa se aika, jonka tarvitset, koska
sekin aika tulee.
Asioiden aika tulee, kun niiden aika tulee, mutta se tulee.
Ja sitten, lopulta: Boom!
(Bloom!)
Puhkeat kukkaan.
Minäkin olen late bloomeri.
PS. Jos haluat kuunnella kirjan nyt ilmaiseksi, kokeile BookBeat Premiumia maksutta: Kokeile BookBeatia 2 viikkoa maksutta
Kolun kirja antaa paljon iloa itselle, mutta se on myös hyvä lahjaidea. Voit tilata sen mm. Adlibrikselta *tästä linkistä.
[/fusion_text][/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]Entä jos oletkin (ja sinulla on) tarpeeksi?
Eikö ole kumouksellista ajatella, että ei tarvitsisi koko ajan ostaa uusia, muodikkaita vaatteita ja kauniita asioita kotiin, opiskella, laihduttaa ja kuntoilla? Että olisit hyvä ja riittävä ihan sellaisenaan? Että tyytyminen (edes hetkeksi) olemassa olevaan tavaraan, omaan itseen ja olemassa olevaan olotilaan onkin sitä kuuluisaa vapautta? Että olet juuri siinä, missä pitääkin.
Kiitos, Eeva, että muistutit!
”Merkityksellisistä hetkistä syntyy merkityksellinen elämä”
Eeva Kolu muistutti minua tällä lauseella, miten yhteys muihin ihmisiin on meille ihmisille elintärkeä. Yleensä merkitykselliset hetket koetaan toisten ihmisten kanssa, ei heidän kauttaan.
Kuolevat ihmiset katuvat yleensä eniten sitä, etteivät viettäneet aikaa rakkaidensa kanssa, vaan laittoivat työn tai jonkin muun asian edelle. Minä en halua tehdä sitä virhettä. Siksi tämä nosto.
Aitoa yhteyttä ei kuitenkaan voi rakentaa valheelle, teeskentelylle, oman itsen nostamiselle ja /tai ennakkoluulojen varaan. Kun uskaltaa kuunnella ja antaa itsestään, voi myös saada takaisin. Enemmän kuin odottikaan – joskus jopa uuden ystävän!
”Rutiinit vapauttavat mielestä kaistaa”
Eeva Kolu toteaa osuvasti, että kun jonkin asian hoitaa rutiininomaisesti ajallaan, ei tarvitse käydä itsensä kanssa keskustelua siitä, teenkö jonkin asian, miten sen teen ja milloin.
Myös minulle rutiinit ovat avain hyvään elämään. Kun poikkean niistä liikaa ja liian usein, alan voida huonosti.
Esimerkiksi iltarutiinieni (tietokone, kännykkä ja tv kiinni klo 22 mennessä, lämmin suihku ja annos melatoniinia, sänkyyn klo 23, lukemista, valot sammuvat klo 00-01) ansiosta nukahdan helpommin ja aamurutiinien avulla herään jokseenkin työkykyisenä seuraavaan päivään. Tämä on minulle tärkeää, sillä olen illanvirkku ja aamuntorkku yökyöpeli, jonka unettomuus voi pitää hereillä vaikka aamukuuteen.
Tätä kirjoittaessa kello on 23.25 enkä ole vielä pessyt meikkejä pois enkä käynyt suihkussa. Jäin jumiin tämän blogin kirjoittamiseen, kun tämä on niin mukavaa. Ja kirja on pikalaina, joka pitää palauttaa ylihuomenna. Pakko painaa (onko?) Auts.
Kaizen – ”muutos ei aina vaadi palavia siltoja ja sotasuunnitelmaa”
Minä ja Eeva Kolu muistutamme toisiamme siinä, että olemme levottomia sieluja. Kun emme ole olleet tyytyväisiä elämäämme, olemme tehneet helposti jonkin radikaalin ratkaisun; eronneet parisuhteesta, irtisanouuneet työpaikasta ja vaihtaneet paikkakuntaa – tai jopa maata – ainakin minun tapauksessani.
Entä jos voisinkin muuttaa elämäni pienin askelin suurten ja dramaattisten siirtojen sijasta?
Eeva Kolu kertoo kirjassaan liikemaailman strategiaan viittaavasta termistä kaizen, jolla pyritään parantamaan tehokkuutta, tulosta tai työntekijöiden tyytyväisyyttä pienillä muutoksilla suurten innovaatioiden sijaan. ”Psykologi Robert Maurerin mukaan kaizen toimii, koska pienillä askelilla voi kiertää aivojen pelkoreaktion”, hän kirjoittaa.
Vaikka suuri tavoite motivoi, pieniin on helpompaa ylettää. Norsunkin voi syödä – pala kerrallaan. Minun kaltaiselleni ihmiselle kaizenin suurin haaste on opetella kärsivällisyyttä ja rutiineja sekä uskoa ja luottamusta siihen, että askel kerrallaan voin päästä tavoitteeseeni. Että elämä kantaa.
”Joskus, kun mitään ei ole tehtävissä, kannattaa luovuttaa”
Kiltin tytön tunnistaa siitä, että hän on korkeintaan vähän väsynyt. Vaikka kuinka väsyttäisi pitää jaksaa. Jos edessä on ongelma, se pitää ratkaista.
Olen huomannut, että toisiin vertailun lisäksi helppo tapa uuvuttaa itsensä on taistella tuulimyllyjä vastaan. Eeva Kolu kehottaa ottamaan toisinaan pienen loman käsillä olevasta probleemasta. Silloin eteen saattaa tupsahtaakin yllättävä ratkaisu. Ehkä se liittyy myös siihen vanhaan sanontaan, että kun menee kauas, näkee lähelle? Tai näkee metsän puilta?
”Mitään ei voi pakottaa, ainakaan mitään hyvää”
Olen tunnettu kärsimättömyydestäni. Jos joku autoilija junnaa tasan rajoitusten mukaan edessäni, kiehun alle minuutissa. Kaikkien muutostenkin pitäisi tapahtua nopeasti. Mieluiten heti. Kilo viikossa, viisi kiloa kuukaudessa.
Sitten on asioita, joita en vain saa aikaiseksi. En osaa helposti irrottautua raskaiksi käyneistä työtehtävistä mieluisampiin, jos se vaatii uuden teknologian opettelua. En saa helposti lähdettyä ihmissuhteista, joista tulee liian usein paha mieli. Muutos pelottaa enkä tiedä, olenko valmis.
On lohdullista ajatella, että ei minun ei pidä tehdä mitään, koska aikaa on.
Eeva Kolun sanoin:
Sun pitää vaan. Eikä pidä.
Sun pitää vaan;
kuunnella itseäsi
ja ottaa se aika, jonka tarvitset, koska
sekin aika tulee.
Asioiden aika tulee, kun niiden aika tulee, mutta se tulee.
Ja sitten, lopulta: Boom!
(Bloom!)
Puhkeat kukkaan.
Minäkin olen late bloomeri.
PS. Jos haluat kuunnella kirjan nyt ilmaiseksi, kokeile BookBeat Premiumia maksutta: Kokeile BookBeatia 2 viikkoa maksutta
Kolun kirja antaa paljon iloa itselle, mutta se on myös hyvä lahjaidea. Voit tilata sen mm. Adlibrikselta *tästä linkistä.
[/fusion_text][/fusion_builder_column][/fusion_builder_row][/fusion_builder_container]Kun mikään ei riitä – vai riittääkö?
Luin Eeva Kolun ”Korkeintaan vähän väsynyt” -kirjan viime viikolla ja mietin, mitä yhtymäkohtia sillä on omaan elämääni. Pidinkö siitä vai en? Mitä oivalluksia lähes 400 sivua minulle antoi? Niistä tässä blogissa. (Julkaisu sisältää mainoslinkkejä, ne on merkitty *-merkillä)
Kirja oli pitkä ja siinä oli paljon toistoa. En tiedä, olenko ylipäätään kirjan kohderyhmää. Olen ollut uupunut ja saanut kerran burnoutin, mutta eri tavalla ja hieman eri syistä kuin Eeva Kolu, joka kävi burnoutin läpi kolme kertaa. Hän oli supervaativa itseään kohtaan.
Minun on tässä iässä vaikeaa tunnistaa omalla kohdallani niitä vaatimuksia, joista Eeva Kolu kirjassaan puhuu. Suojeleeko minua ikä vai kokemus vai molemmat? Vai olenko luonnostaan paljon laiskempi? Hmm…
*Korkeintaan vähän väsynyt on hajanainen ja ikään kuin blogeista koottu kirja. Välillä teksti lähenteli tajunnanvirtaa, jota tuki suuri määrä kiinnostavia lainauksia. Lähdeluettelo olisi ollut kätevä. Tajunnanvirta ja Kolun omat kokemukset eivät kuitenkaan suuresti minua haitanneet. Varsinkaan, kun luin kirjaa pätkä kerrallaan.
Välillä häiritsivät myös itsestäänselvyydet; asiat, jotka olen itse jo tähän mennessä oppinut tai lukenut jostakin. Toisaalta taas blogimainen tapa käsitellä asioita monesta eri näkökulmasta sekä asioiden kietominen punnituksi lauseeksi kunkin osion loppuun oli minusta kaunista.
Kokosin tähän blogiin joitakin kirjan hienoimpia kohtia, joita aion hyödyntää omassa elämässäni.
Kateus ja itsen vertailu toisiin
Eeva Kolu kertoo kirjassaan Chelsea Faganin artikkelista ”The Woman You Want to Be Is Rich. Sen mukaan emme tiedosta sitä, että suurin osa somessa esitettävästä unelmaelämästä vaatii joko aikaa tai rahaa – usein molempia.
Minusta tämä kohta on supertärkeä, koska lukemattomat naiset vertailevat itseään somen täydellistä elämää eläviin naisiin. Se oli pitkälti Eeva Kolun uupumisen syynä enkä ole sille immuuni minäkään.
Emme kuitenkaan tiedä tai tule ajatelleeksi, että monilla menestyneillä somettajilla on enemmän mahdollisuuksia elämässään kuin meillä. Joillakin on aviomies, joka tarjoaa taloudellista turvaa. Toki moni somettaja ansaitsee hyvin itsekin, mutta usein bloggaaminen on aloitettu äitiyslomalla, virkavapaalla, työttömänä tai muulloin, kun siihen on ollut aikaa.
Joskus unelmaelämää rahoittavat vanhemmat tai perintö. Esimerkiksi monet nuoret vloggaajat asuvat kotona ja vanhemmat maksavat viulut. Joillakin somemammoilla on avuliaat vanhemmat, joiden lastenhoitoavun ansiosta äidillä jää aikaa päivittää blogiaan useita kertoja viikossa.
On tärkeää tiedostaa, että somevaikuttajaksi pääseminen vaatii aikaa, jota harvalla taviksella kuten rankkaa työtä tekevällä yksinhuoltajalla on. Täydelliset kodit, lomakuvat ja ateriapostaukset eivät synny itsestään.
Tiedän, että elämässä on kysymys valinnoista. Jotkut toteuttavat unelmiaan kuten kirjan kirjoittamista tai blogia öisin ja nipistävät ajan yöunista.
Monesti sanotaan, että aikaa löytyy siihen, mitä pitää tärkeänä. Se ei mene aina niin.
Koska aina ei jaksa. Joskus elämäntilanne itsessään syö voimavaroja: läheisen sairastuminen, raskas tai henkisesti uuvuttava työ, terveys- ja rahahuolet tai perhe- ja parisuhdeongelmat. Siksi minua lohdutti suuresti Kolun lause: ”Vapautta on olla kyttäämättä muiden valintoja – ja vielä suurempaa vapautta on olla vertaamatta itseä muihin.”
Ehkä muiden unelmaelämästä kannattaa ottaa vain itselle sopivat asiat ja toteuttaa niitä sitten kun ja jos jaksaa.
Jos ajanhallinta kiinnostaa ja haluat lisää aikaa unelmiesi toteuttamiseen, lue aiheeseen liittyvä postaukseni tästä linkistä!
Korkeintaan vähän väsynyt? Ota tilaa itsellesi – myös ääniltä
Oletko korkeintaan vähän väsynyt – ja melu ja häly ympäröi sinua joka puolelta? Minusta on hienoa, että Kolu kehottaa meitä vaalimaan hiljaisia hetkiä: ”Suojelemaan niitä kaikilta niiltä tuhansilta viesteiltä ja yrityksiltä ja ihmisiltä ja kuvilta, jotka pyrkivät täyttämään jokaisen hiljaisen kohdan”. Hiljaisuutta kuuntelemalla jokainen voi löytää oman sisäisen äänensä. Oletko kokeillut? Uskallatko?
Entä jos oletkin (ja sinulla on) tarpeeksi?
Eikö ole kumouksellista ajatella, että ei tarvitsisi koko ajan ostaa uusia, muodikkaita vaatteita ja kauniita asioita kotiin, opiskella, laihduttaa ja kuntoilla? Että olisit hyvä ja riittävä ihan sellaisenaan? Että tyytyminen (edes hetkeksi) olemassa olevaan tavaraan, omaan itseen ja olemassa olevaan olotilaan onkin sitä kuuluisaa vapautta? Että olet juuri siinä, missä pitääkin.
Kiitos, Eeva, että muistutit!
”Merkityksellisistä hetkistä syntyy merkityksellinen elämä”
Eeva Kolu muistutti minua tällä lauseella, miten yhteys muihin ihmisiin on meille ihmisille elintärkeä. Yleensä merkitykselliset hetket koetaan toisten ihmisten kanssa, ei heidän kauttaan.
Kuolevat ihmiset katuvat yleensä eniten sitä, etteivät viettäneet aikaa rakkaidensa kanssa, vaan laittoivat työn tai jonkin muun asian edelle. Minä en halua tehdä sitä virhettä. Siksi tämä nosto.
Aitoa yhteyttä ei kuitenkaan voi rakentaa valheelle, teeskentelylle, oman itsen nostamiselle ja /tai ennakkoluulojen varaan. Kun uskaltaa kuunnella ja antaa itsestään, voi myös saada takaisin. Enemmän kuin odottikaan – joskus jopa uuden ystävän!
”Rutiinit vapauttavat mielestä kaistaa”
Eeva Kolu toteaa osuvasti, että kun jonkin asian hoitaa rutiininomaisesti ajallaan, ei tarvitse käydä itsensä kanssa keskustelua siitä, teenkö jonkin asian, miten sen teen ja milloin.
Myös minulle rutiinit ovat avain hyvään elämään. Kun poikkean niistä liikaa ja liian usein, alan voida huonosti.
Esimerkiksi iltarutiinieni (tietokone, kännykkä ja tv kiinni klo 22 mennessä, lämmin suihku ja annos melatoniinia, sänkyyn klo 23, lukemista, valot sammuvat klo 00-01) ansiosta nukahdan helpommin ja aamurutiinien avulla herään jokseenkin työkykyisenä seuraavaan päivään. Tämä on minulle tärkeää, sillä olen illanvirkku ja aamuntorkku yökyöpeli, jonka unettomuus voi pitää hereillä vaikka aamukuuteen.
Tätä kirjoittaessa kello on 23.25 enkä ole vielä pessyt meikkejä pois enkä käynyt suihkussa. Jäin jumiin tämän blogin kirjoittamiseen, kun tämä on niin mukavaa. Ja kirja on pikalaina, joka pitää palauttaa ylihuomenna. Pakko painaa (onko?) Auts.
Kaizen – ”muutos ei aina vaadi palavia siltoja ja sotasuunnitelmaa”
Minä ja Eeva Kolu muistutamme toisiamme siinä, että olemme levottomia sieluja. Kun emme ole olleet tyytyväisiä elämäämme, olemme tehneet helposti jonkin radikaalin ratkaisun; eronneet parisuhteesta, irtisanouuneet työpaikasta ja vaihtaneet paikkakuntaa – tai jopa maata – ainakin minun tapauksessani.
Entä jos voisinkin muuttaa elämäni pienin askelin suurten ja dramaattisten siirtojen sijasta?
Eeva Kolu kertoo kirjassaan liikemaailman strategiaan viittaavasta termistä kaizen, jolla pyritään parantamaan tehokkuutta, tulosta tai työntekijöiden tyytyväisyyttä pienillä muutoksilla suurten innovaatioiden sijaan. ”Psykologi Robert Maurerin mukaan kaizen toimii, koska pienillä askelilla voi kiertää aivojen pelkoreaktion”, hän kirjoittaa.
Vaikka suuri tavoite motivoi, pieniin on helpompaa ylettää. Norsunkin voi syödä – pala kerrallaan. Minun kaltaiselleni ihmiselle kaizenin suurin haaste on opetella kärsivällisyyttä ja rutiineja sekä uskoa ja luottamusta siihen, että askel kerrallaan voin päästä tavoitteeseeni. Että elämä kantaa.
”Joskus, kun mitään ei ole tehtävissä, kannattaa luovuttaa”
Kiltin tytön tunnistaa siitä, että hän on korkeintaan vähän väsynyt. Vaikka kuinka väsyttäisi pitää jaksaa. Jos edessä on ongelma, se pitää ratkaista.
Olen huomannut, että toisiin vertailun lisäksi helppo tapa uuvuttaa itsensä on taistella tuulimyllyjä vastaan. Eeva Kolu kehottaa ottamaan toisinaan pienen loman käsillä olevasta probleemasta. Silloin eteen saattaa tupsahtaakin yllättävä ratkaisu. Ehkä se liittyy myös siihen vanhaan sanontaan, että kun menee kauas, näkee lähelle? Tai näkee metsän puilta?
”Mitään ei voi pakottaa, ainakaan mitään hyvää”
Olen tunnettu kärsimättömyydestäni. Jos joku autoilija junnaa tasan rajoitusten mukaan edessäni, kiehun alle minuutissa. Kaikkien muutostenkin pitäisi tapahtua nopeasti. Mieluiten heti. Kilo viikossa, viisi kiloa kuukaudessa.
Sitten on asioita, joita en vain saa aikaiseksi. En osaa helposti irrottautua raskaiksi käyneistä työtehtävistä mieluisampiin, jos se vaatii uuden teknologian opettelua. En saa helposti lähdettyä ihmissuhteista, joista tulee liian usein paha mieli. Muutos pelottaa enkä tiedä, olenko valmis.
On lohdullista ajatella, että ei minun ei pidä tehdä mitään, koska aikaa on.
Eeva Kolun sanoin:
Sun pitää vaan. Eikä pidä.
Sun pitää vaan;
kuunnella itseäsi
ja ottaa se aika, jonka tarvitset, koska
sekin aika tulee.
Asioiden aika tulee, kun niiden aika tulee, mutta se tulee.
Ja sitten, lopulta: Boom!
(Bloom!)
Puhkeat kukkaan.
Minäkin olen late bloomeri.
PS. Jos haluat kuunnella kirjan nyt ilmaiseksi, kokeile BookBeat Premiumia maksutta: Kokeile BookBeatia 2 viikkoa maksutta
Kolun kirja antaa paljon iloa itselle, mutta se on myös hyvä lahjaidea. Voit tilata sen mm. Adlibrikselta *tästä linkistä.
Jätä kommentti