Avioero on yhden suhteen kuolema, mutta se voi olla toisen suhteen alku. Tällä suhteella tarkoitan suhdetta itseen. Tein eroa lähes puolitoista vuotta, ja vasta viime viikonloppuna mies halusi keskustella – ja erota.

Siinä vaiheessa en ollut enää surullinen, vain turta ja helpottunut. Uskon, että jokainen puolisostaan eroon kasvanut käy samoja vaiheita läpi: tunteen, että parisuhteesta puuttuu jotakin tärkeää, pettymyksen, surun ja vihan toista kohtaan, sitten varovaisen ajatuksen erosta ja syyllisyyttä siitä.

Jossain vaiheessa iskee suru kaiken yhteisen menettämisestä ja toivo, että jos sittenkin. Toiveikkaan puolison kanssa käydään taas uusia keskusteluja ja yritystä parempaan. Jäljelle jää vain syvempi pettymys, sillä ihminen ei voi muuttaa toista eikä aina itseäänkään. Tai aito halu puuttuu.

Sitten jossain vaiheessa paine vain purkautuu ja sanat tulevat ulos kuin itsestään. ”Haluan eron”. Näin minun suuni sanoi viime syksynä saunassa. Jäin kuuntelemaan sanoja, jotka jäivät leijumaan saunan hämärään. En ollut tarkoittanut sanoa sitä niin, mutta totuus halusi tulla kerrotuksi.

Siitä oli kuitenkin vielä pitkä matka itse eroon. Viime viikolla avioero ja koko prosessi lähti käyntiin ja mieli on huojentunut.

(Huom! Postaus sisältää mainoslinkkejä, ne on merkitty *-merkillä)

Tunteiden vuoristorataa – ja rauha

Ihmisille, jotka ovat lähteneet kulkemaan parisuhteessa jo omaa polkuaan, ero on ainoa mahdollinen ratkaisu. Samalla kun mielessäni pakkaan avaroitani, mielessä kulkevat suru ja toisaalta riemu uudenlaisesta elämästä.

Mietin, miksi en vienyt eroa eteenpäin aikaisemmin, vaikka yhteinen tie oli kuljettu pariskuntana loppuun yli vuosi sitten. En pelännyt tulevaa enkä yksin pärjäämistäni, mutta en halunnut keikuttaa venettä, menettää perhettä, johon kuuluivat mieheni lapset.

Pelkäsin eroon liittyviä riitoja, järjestelyjä ja valtavaa muutosta. Tuntui, ettei aika ollut siihen koskaan sopiva.

Samaan aikaan etäännyimme mieheni kanssa yhä kauemmaksi toisistamme. Pakolliset yhteisten viikonloppujen aamu- ja iltapusut hoidimme, mutta en enää edes jaksanut kaivata läheisyyttä toiselta. Kun palasin viikoksi Tampereelle meni päiviä, että emme soitelleet toisillemme.

Jossain vaiheessa kuvioon tuli viha. Tiesin, että mies kävi joka päivä Tampereella töissä, mutta hän ei käynyt kylässä eikä soitellut. Mietin, miksi toinen ei välitä. Sitten tuli turtumus: ”Ei sillä ole enää väliä. Ei tätä voi pelastaa.” Silloin tiesin, että paluuta ei enää ole. Loppuaika oli tekohengitystä.

Avioero on matka itseen ja omiin unelmiin

Kun tavaroiden muutto entisestä kodista Tampereelle lähestyy, mietin yhä enemmän, mitä elämältä haluan. Sitä ei minun geeneilläni ole välttämättä enää jäljellä paljon, ja haluan elää sen mahdollisimman täydesti.

Nyt kun avioero on tässä ja nyt, haluan kiihkeästi muutosta, vapautta, joka ei loukkaisi toista. Haluan tehdä omia juttujani, uusia aluevaltauksia, matkustaa, nähdä maailmaa ja tuttuja ja tuntemattomia ihmisiä.

Uusi elämä on saanut myös minut ymmärtämään, että en halua enää sanoa ei ja keksiä selityksiä, miksi en voisi toteuttaa unelmiani. Ainoa este olen minä itse.

Mikään ei estä minua kehittymästä tarinankertojanaja, dokumentaristina sekä ihmisenä. Kun opin priorisoimaan vapaa-aikaani, voin tehdä taas videoblogeja, kirjoittaa kirjoja ja vaikuttaa jossakin vaiheessa somekanavissani tärkeisiin asioihin. Haluan katsoa, millainen minusta voi tulla ”isona”, kun alan kulkea intohimoni suuntaan.

Intohimojen jäljillä

Kiitos Minna Marshille Intohimo-kirjasta! Se on auttanut minua tässä elämänvaiheessa oikeaan suuntaan. Sen ansiosta tajusin, etteivät pelkkä halu eivätkä intohimo riitä, pitää myös toimia halun suuntaan. Luoda rutiini, joka vie kohti unelmaelämää.

Minna Marsh puhuu kirjassaan ajatteluamme rajoittavista uskomuksista, kuten en pysty tai minulla ei ole aikaa. Jokainen pystyy tekemään upeita asioita, jos vain oikeasti haluaa ja alkaa tehdä asioita tavoitteen eteen. Aikaakin löytyy, kun oppii priorisoimaan. (Siihen suosittelen *Anna Perhon mainiota Antisäätäjä-kirjaa! Minna Marshin kirjan voit ostaa ääni- tai e-kirjana *tästä linkistä)

Olen jo sinkkukavereita kuunnellessani tyytynyt ajatuksissani siihen, että enää ei tule uutta parisuhdetta – ainakaan kovin heti. Että en tule ikinä löytämään ikinä, joka olisi kanssani yhtä utelias näkemään maailmaa, tykkäisi myös kotoilla ja nauttisi läheisyydestä, kiireettömästä seksistä ja koskettamisesta. Ajattelin, että tämän ikäisenä, hieman ylipainoisena ja ryppyisenä se ei ole enää mahdollista, kun maailma on täynnä nuorempia, kauniimpia ja fiksumpia naisia.

Minna Marsh muistuttaa, että intohimo ei ole aina kiinni iästä, älykkyydestä, rahasta, asemasta tai ulkonäöistä. Että toista ihmistä voi haluta aivan muista syistä. Näitä asioita ovat kaveritkin minulle tolkuttaneet, mutta muutama ylikilo tekee ikäviä asioista naisen itsetunnolle.

Tulevaisuutta muovaamassa: kuka olen, mitä haluan?

Tuntuu, että asioita tapahtuu pyörryttävällä vauhdilla. Kesän kalenteri täyttyy nopeasti reissuista ja kivoista tapahtumista. Eroprosessi pelottaa, mutta toisaalta tunnen oloni vahvaksi ja itsenäiseksi. Tulevaisuudesta tulee sellainen, kun siitä itse teen. Se on täysin omissa käsissäni.

Aion opetella myöskin rehellisyyttä ja armollisuutta itseäni kohtaan. Minun pitää puhua itselleni kauniisti ja totta, jotta voin olla vapaa ja toteuttaa omia unelmiani. Vihdoinkin uskallan puhua niistä myös ääneen!

Suunnitelmissa on myös opetella riskin ottamista. Aion kertoa itselleni ja muille rehellisesti, mitä toivon ja mitä haluan. Aion myös opetella neuvottelemaan asioista, joita pidän itselleni tärkeinä. Jos haluan jotakin, minun lähdettävä mukavuusalueeltani ja opeteltava uutta.

Seuraavassa postauksessa laadin oman bucket-listani asioista, joita haluan ehtiä tehdä ennen kuin täytän viisikymmentä. Siihen on ain kaksi vuotta – iiikk! Tiedossa on onneksi ensi viikolla unelmakarttatalkoot Nokialla. Saan toivottavasti sieltä apuja listan tekemiseen! Stay tuned!

PS. Oletko sinäkin elämänmuutoksen äärellä? Haluatko siirtyä haaveilemisesta unelmien toteuttamiseen? Lue postaukseni aiheesta tästä linkistä!

PPS. Jos tykkäsit artikkelista, jaa sitä eteenpäin – sharing is caring :).

Ihanaa kesän alkua ja muistetaan vielä maskit ja turvavälit!